Esteetöntä oppimista

23 helmi 2019

Haluatko sä myydä vai et?

Jos kauppias tekee tuotteensa hankalaksi tavoittaa, asiakas äänestää jaloillaan. Jos leffalipun hankkiminen vie enemmän aikaa kuin leffan katsominen, katsoja valitsee kotiteatterin.

Toki on asioita, joiden eteen tuleekin nähdä vaivaa, kuten talon ja rakkaussuhteen rakentaminen. Jossain vaiheessa siinäkin tulee raja vastaan, mutta se on yksilökohtaista ja vahvasti sidoksissa yksilön henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja osaamiseen.

Sama pätee koulumaailmaan. On niitä, jotka saavuttavat tavoitteensa siitä huolimatta, että kohtaavat lähes ylitsepääsemättömiä haasteita. Kaikki me tiedämme, että haasteetonta oppimista ei ole, ei se oppimista olisikaan ilman pientä tai suurta rajan ylittämistä. Ollaanko kuitenkin jo fokuksen ulkopuolella, jos varsinaisen oppimistehtävän tavoitteluun menee aikaa enemmän kuin itse oppimistehtävään.

Mikä perinne on oleellinen tavoiteltavan osaamisen kannalta?

Traditiot ovat arvokkaita. Niissä on paljon hyvää. Joskus on kuitenkin hyvä idea peilata traditiota yhteiskuntaan ja kyseenalaistaa, mikä traditio on edelleen on sellainen, jota pitää vaatia kaikilta opiskelijoilta, vaikkapa maahanmuuttajataustaiselta opiskelijalta, joka on tullut täysin toisenlaisesta oppimiskulttuurista – jos käytäntö ei ole sellainen, joka on välttämätön opittavan asian kannalta. Tukea maahanmuuttajataustainen oppija saa mahdollisesti itse oppimistehtävään, mutta oppimiskulttuuriin liittyvä tuki usein puuttuu. Jos on mahdollista lisätä ohjausresurssia, voidaan rauhassa jatkaa samaan tapaan kuin on aina ennenkin tehty.

Esteetöntä työntekoa

Esteetön pääsy luontokohteisiin, joukkoliikenteeseen ja arkielämän palveluihin on jo, tai ainakin pitäisi olla, arkipäiväämme monissa kaupungeissa.

Olisiko esteetön pääsy omaan työhönsä mahdollista? Millainen olisi työpäivä, jos työssä tarvittavat ohjelmat olisi palvelumuotoiltu ihmisestä käsin palvelemaan sitä tehtävää, jota olemme toteuttamassa? Sama integraation kaipuu kuuluu puheenvuoroissa eri ammattialoilla – asiantuntijayhteiskunnassa teknologia on laukannut kauas arkitodellisuudesta ja sillä on enää vain kevyt kosketus arkikäyttäjään. Pahimmassa ja samaan aikaan parhaassa tapauksessa kiltit asiantuntijat joustavat mukauttamaan omaa työtänsä järjestelmään. Se kapeuttaa mahdollisuuksia, ideointia ja uraa ajatuksia täyttymään tunnuksilla ja koodeilla, aikaa varsinaiseen iloitteluun jää vähemmän.

Eräs maahanmuuttajataustainen lääkäri totesi, että lääkärin työ hänen kotimaassaan oli mielekkäämpää, koska siellä sai hoitaa sairaita, palvella asiakkaita, kohdata ihmisiä. Meillä tiedon dokumentointi on hyvin organisoitua, mutta tiedon hyödyntämiseen ei ole aina riittävästi resurssia. Toki kirjaaminen on tärkeä osa hoitotyötä, kunhan tallennettu tieto ei huku paljouteensa.

Jokaiseen ohjelmaan on turvallisuussyystä eri salasana, käyttäjätunnus, avainluku tai koodi. Kaikki ovat tarpeen ja erityisesti isoissa yrityksissä mahdollistavat osaamisen keskittämisen, mutta loppukäyttäjälle se saattaa olla tuskallista, koska eri ohjelmistoja ei ole suunniteltu yhdessä käyttäjätason kanssa. Mitä / ketä tämä ohjelma palvelee ja mikä sen käytön funktio on loppupelissä? Mitä ongelmaa olemme ratkaisemassa?

Fokusoiva joustava ihminen

Työssäni eri organisaatioissa olen tottunut käyttämään parhaimmillaan ja pahimmillaan kolmattakymmenettä ohjelmaa saman työpäivän aikana – selviän siitä, koska minulla on salasanat tarkasti tallessa ja vuosien kokemus. Olisi mielenkiintoista tietää, paljonko enemmän voisin tehdä tuottavaa työtä, jos en kirjaisi niin paljon. Ohjelmat myös ohjaavat ajatteluamme – ihminen on valtavan joustava ja muuntuva, pikku hiljaa opimme ennakoimaan tulevaa ja mukautamme kielemme jo ennalta sellaisiksi, että se soveltuu järjestelmään ja säästää aikaa ja vaivaa.

Aivan samoin kuin siivooja näkee pölyä kaikkialla, yrittäjä keksii liikeideoita, hanketyöntekijä fokusoi ajatteluaan hankeideointiin, hevosihminen kiintoisiin isäoriisiin ja kilpailukalentereihin, koripallonpelaaja nerokkaisiin pallonkäsittelykikkoihin ja partneria vailla oleva partnerinhankintaan. Kussakin tavoitteenhankinnassa on omat haasteensa, mikä myös lisää kykyämme joustaa – paketoida tavoitteemme niihin raameihin, joita valmentaja, rahoittaja, sijoittaja tai opettaja antaa.

Oppimisalusta on kirosana?

Viime aikoina olen kohdannut usein sen tosiasian, että se, mitä ymmärrän verkko-opetuksella, on todella vaikea selittää, koska kokemukset ja käsitykset eroavat mittavasti.

Teknologialähtöisessä verkko-opetuksessa oppimisalusta ohjaa pedagogisia ratkaisuja. Poistaisin sanan “oppimisalusta” kokonaan suomen kielestä ja kaikista kielistä. Kun lähdetään tämä asia edellä, suljetaan monet ovet ja ikkunat verkon mahdollisuuksilta. Ne ovat miltei rajattomat. Tehtävänantojen onnistuminen määrittää sen, mihin aika kuluu. Jos ohjausresurssia on todella paljon, voidaan käyttää vaikka koodikieltä opetuksen kielenä, mutta se tuskin on itsetarkoitus.

Kaikessa vuorovaikutuksessa, myös oppimisprosessissa, tavoitteena on, että viesti menee perille. Pitäisi olla. Jos viestillä ei ole mitään mahdollisuutta kohdata vastaanottajaa, miksi nähdä vaiva lähettää se?

Voimme toki nostaa pääsyvaatimuksia koulutuksiin. Voimme yrittää etsiä täydellisiä opiskelijoita. Tilanne vain on sellainen, että monen alan työpaikat eivät enää houkuttele. Maahanmuuttajanäkökulmasta Suomi ei kohdemaana ole lainkaan vetovoimainen. Riman nostaminen entisestään voi koitua yhteiskunnallemme kohtalokkaaksi. Erityisesti tilanteessa, jossa hukkaamme parhaat osaajamme ulkomaille. Kilpailu aivoista kovenee – onko meillä varaa hukata osaamista vanhentuneen perinteen ja jäykkien rakenteiden vuoksi?

Kohti asiakasystävällistä esteetöntä verkko-opiskelua

Opiskelijat eivät ole enää vain nuoria päätoimisia opiskelijoita – heillä voi olla sirpaleinen oppimistilanne ja tehokas ajankäyttö vaatii hyvää oppimisvälineiden – ja elämän – hallintaa. Aikuisopiskelijalla ei ole aina mahdollisuutta keskittyä vain yhteen tehtävään koulupäivän ajan 8 tuntia. Jokainen meistä tietää, kuinka tehokasta työnteko on, jos resurssia on työpäivän aikana 7 eri ohjelmaan ja erityyppiseen työtehtävään.

Kuinka tehokas tutkinto voisi olla, jos se perustuisi esteettömään oppimiseen? Vai onko tutkintojen tehtävä työllistää oppimistehtävänsä ohella useita eri ammattinimikkeellä työskentelevää osaajaa? Millainen olisi asiakasystävällisin mahdollinen tapa opettaa ja opiskella? Nykyinen tapa sallii seikkailun, väljyyttä, harharetkiä. Tehokas yhteiskunta kuitenkin saattaa odottaa perinteisen rinnalle esteettömiä ja nopeita vaihtoehtoja. Harva tulevaisuuden työntekijä selviää eläkkeelle yhdellä tutkinnolla, mikäli tutkintoja edelleen on perinteisessä mielessä.

Olisiko aika miettiä esteettömiä oppimisratkaisuja? Olisiko aika palvelumuotoilla oppimisprosessi asiakasystävälliseksi? Olisko aika kysyä niiltä, jotka kertovat, että oppimiskokemus verkossa oli hauskaa, miellyttävää ja helppoa plus lisäksi tehokasta ja tuloksellista? Olisiko aika laskea hetkeksi teknologian ja verkko-oppimistradition kuorma harteilta ja tarkastella asiaa puhtaasti oppimisen näkökulmasta?

Pari lisäkysymystä

Mitä haluan opettaa?
Mihin aika oppimisessa menee?
Voiko se olla miellyttävää? Voiko se olla hauskaa?
Voiko se olla tuloksellista, jopa tuloksellisempaa kuin kontaktiopetus?
Miten?
Kenen etu se on, jos oppimisprosessissa keskitytään pääasiaan?
Miksi koulu on olemassa? Miksi on hankkeita?
Mikä on perustehtävämme oppilaitoksena, yrittäjänä, ihmisenä?