Gimaran Youtube-kanava #GimaraOy on Suomen suurin lähinnä yhden ihmisen harrastuspohjalta ylläpitämä kanava. Millään muulla suomen kielen kanavalla ei tarjota kielten eurooppalaiseen viitekehykseen perustuvia interaktiivisia suomen kielen oppitunteja kategorisoituna neljälle eri tasolle (soittolistat). Kaikki oppitunnit perustuvat funktionaaliseen oppimiskäsitykseen, moderniin pedagogiaan ja mikro-oppimisen menetelmiin (The Gimara Method). Gimara vastaa videoiden alla olevissa chateissa kielikysymyksiin. Gimaran kanava on syntynyt yhdessä ja yhteistyössä sen käyttäjien kanssa, vuorovaikuttaen ja ottaen opiksi kommenteista ja kehittäen toimintaa pikku hiljaa. Kanavan luomisessa ja ylläpitämisessä on ja on ollut iso työ. Se vaatii vähintään yhden työpäivän joka viikko ja jos videoita tehdään enemmän, monta päivää. Youtube-kanavan ylläpito on hauskaa ja mielenkiintoista, haluamme jatkaa sitä edelleen yhdessä käyttäjien kanssa! Uudet kehittämisideat ovat aina tervetulleita!
Kiitos <3
Gimara on yritys, mutta se pitää yksityisille henkilöille ilmaisia oppitunteja Youtubessa. Gimaralta on mahdollista ostaa myös etuja (Talk, Conversation, Special), jolloin voit itse osallistua oppitunneille puhumaan. Joskus Gimara kutsuu sinut haastatteluun – haastattelut ovat ilmaisia oppitunteja, jotka jaetaan kanavalla.
Kanava on aloitettu vuonna 2015 ja aluksi se oli opetuksen tukikanava. Siitä tuli pikku hiljaa suosittu ja aloimme tehdä systemaattisemmin videoita. Nyt yritämme julkaista ainakin 1-2 videota viikossa, joskus enemmän. Osa vidoista on siis reaaliaikaisia oppitunteja, joille kuka tahansa voi tulla mukaan https://www.youtube.com/c/GimaraOy/community TAI https://www.youtube.com/c/GimaraOy/join !
Gimara uskoo tasa-arvoon ja siihen, että laadukas oppiminen kuuluu kaikille. Se tarkoittaa sitä, että vaikka olisit kotona tai matkalla, sinulla on mahdollisuus oppia suomea. Gimarassa opettaa eniten Marja, Ksenia ja joskus edelleen myös Raisa sekä joskus muitakin opettajia. Raisa oli aikaisemmin myös Gimaran omistaja ja perustaja. Teemme jatkuvasti yhteistyötä, siksi näet Raisan vierailemassa joskus kanavallamme. Jos olet ihmetellyt, miksi Gimaran kanavalla on myös Arffmanin mainoksia, se johtuu siitä, että Gimaran Language Gym -malli on myyty Raisan työpaikalle Arffmanille, ja siitä tuli Suomi-Hubi ja Gimara tietenkin haluaa tukea sen kasvua.
Kaikki Gimaran opettajat ovat kokeneita maahanmuuttajakouluttajia, esimerkiksi Marja on opettanut suomea yli 25 vuotta. Metodi on Gimaran oma ja sillä on saatu todella hyviä tuloksia. Joskus meiltä toivotaan kielioppitunteja, mutta emme usko kieliopilähtöiseen oppimiseen. Gimaran tunneilla liikkeelle lähdetään aika aidoista kielenkäyttötilanteista, joissa olevia kielen rakenteita harjoitellaan. Sieltä nousevia rakenteita pohditaan yhdessä ja ylemmällä tasolla (Advanced) niitä analysoidaan enemmän.
Ideana on, että suomen kieli on hauskaa, helppoa ja sitä voi käyttää heti oppitunnilla ja opittu asia jää kielenkäyttöön heti! Oppitunneilla opitaan taitoja, esimerkiksi ”Osaan kertoa työhistoriastani”, ”Osaan asioida kännykkäkaupassa”, ”Osaan valittaa huonosta ruoasta tai palvelusta ravintolassa”, ”Osaan puhua auton katsastuksessa” tai ”Osaan kertoa, mikä minua vaivaa” lääkärille. Oppitunteja on 4 eri tasolla: Beginner 1 ja 2, Intermediate ja Advanced. Valitse sinulle sopivat taso tai soittolista ja siitä se lähtee!
Teemoja Gimaran kanavalla on 7 (soittolistat , tämä blogi) ja ne perustuvat kielten eurooppalaiseen viitekehykseen (CEFR, suomeksi EVK). Samaa viitekehystä käytetään peruskouluissa ja kotoutumiskoulutuksessa ja saman viitekehyksen pohjalta arvioidaan yki-testit. Eli Gimarassa sinä voit oppia teemoja kuin spiraalissa – voit aloittaa saman teeman helpolta tasolta ja kasvattaa osaamistasi samasta teemasta pikku hiljaa. Viime aikoina Gimaralta on toivottu lisää Advanced-tason tunteja ja videoita. Niitä on tulossa!
Gimara tekee yhteistyötä kaikkien kielikoulujen kanssa – olkaa rohkeasti yhteydessä. Teemme haastatteluja ja jaamme tietoa. Emme kilpaile toisten kielikoulujen kanssa – kieli on iso – täällä on tilaa kaikille! Ethän kuitenkaan kopioi meidän videoitamme ilman lupaa. Jakaa saat vapaasti ja sitä toivomme tietenkin!
Kanavamme tavoite on tuottaa yhteistä hyvää ja lisätä suomen kielen oppimisen mahdollisuuksia missä ja milloin tahansa. Otamme mielellämme vastaan palautetta ja yritämme tehdä mahdollisimman hyviä videoita – tämä on kuitenkin meille harrastus ja päätyö on muualla – teemme parhaamme!
Gimara’s Youtube channel is the largest interactive AND free Finnish language channel
Gimara’s Youtube-channel #GimaraOy is Finland’s largest channel maintained mainly by one person as a hobby. No other Finnish language channel offers interactive Finnish language lessons based on the European Framework of Reference for Languages, categorized into four different language levels (playlists). All classes are based on the concept of practical learning, modern pedagogy and micro-learning methods (The Gimara Method). Gimara answers language questions in the chats below the videos. The Gimara Channel has been created alongside and in collaboration with its users, interacting and learning from comments and developing activities gradually. Creating and maintaining a channel is and always has been a tough job. This requires at least one business day each week and if more videos are made, many days need to be dedicated to maintaining the channel. However, maintaining a YouTube channel is fun and exciting, we want to continue this journey with you! New development ideas are always welcome!
Thanks <3
Gimara is a company, but it provides free lessons for individuals on YouTube. It is also possible to buy perks (Talk, Conversation, Special) from Gimara, allowing you to attend classes to speak for yourself. Sometimes Gimara will invite you for an interview – the interviews are free lessons that are shared on the channel.
The channel was launched in 2015 and was initially a teaching support channel. It slowly became popular and we started making videos more systematically. Now we try to publish at least one to two videos per week, sometimes more. So, some of the videos are real-time lessons that anyone can join https://www.youtube.com/c/GimaraOy/community OR https://www.youtube.com/c/GimaraOy/join!
Gimara believes in equality and that everyone should have access to quality learning. Even if you are at home or travelling, you have the opportunity to learn Finnish. Within Gimara, Marja, Ksenia and sometimes Raisa teach most of the lessons and occasionally other teachers also participate. Raisa was the previously owner and founder of Gimara. We are continually working together, which is why you will see Raisa on our channel sometimes. If you are wondering why the Gimara channel also has Arffman ads, it is because the Gimara Language Gym Model has been sold to Arffman, which is Raisa’s current place of work. It became Suomi-Hubi, and of course, Gimara would like to support its growth.
All Gimara teachers are experienced immigrant educators, for example, Marja has taught Finnish for more than 25 years. The method is Gimara’s own and boasts excellent results. Sometimes we are expected to take grammar lessons, but we don’t believe in grammar-based learning. Gimara’s lessons start with language used in everyday situations in which the structures of the language are practiced. The structures that emerge from these situations are discussed together and are analyzed further at a higher level (Advanced).
The idea is that the Finnish language is fun, easy and can be used immediately in the lesson; the words that are learned can be used in specific situations, such as “I can talk about my work experience”, “I can do business in a mobile phone shop”, “I can complain about poor quality food or bad service in a restaurant”, “I can have a conversation relating to car repairs” or “I can tell the doctor how I am feeling”. There are four lessons at different levels: Beginner 1 and 2, Intermediate and Advanced. Choose the class or playlist that suits you and start your lesson!
There are seven themes on the Gimara channel (playlists, this blog) and they are based on the European Framework of Reference for Languages (CEFR). The same framework is used in primary schools and integration education, and yki tests are assessed in accordance with the same framework, i.e., in Gimara, you can learn themes in a spiral format – you can start a particular theme at a comfortable level and increase your knowledge of this theme gradually. Recently, more Advanced-level lessons and videos have been requested from Gimara. They are coming soon!
Gimara works with all language schools – feel free to stay in touch. We conduct interviews and share information. We don’t compete with other language schools; in our view language is significant and there’s room for everyone here! However, please do not copy our videos without our permission. Sharing is free, and we encourage this!
The goal of the channel is to further the common good by increasing opportunities to learn the Finnish language anywhere, anytime. We welcome feedback and try to make the best possible videos – however, this is our hobby and our main job is elsewhere – so we do our best!
Kirjoittaja: Self Taught Finnish -opettaja ja tuutor Ohto Airio
Viime elokuussa sain tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä.
Suomen kielen ja kirjallisuuden tuutorointia ja yksityisopetusta? Verkossa? Ulkosuomalaisille nuorille? Kuulosti kuin minulle tehdyltä. Tottakai otin haasteen vastaan!
Vaikka ankarimman määritelmän mukaan olen syntynyt 90-luvun väärällä puolella ollakseni varsinaisesti diginatiivi, videopuheluohjelmisto Zoomin käyttö opetuksessa tuntui vaivattomalta alusta alkaen. Siinä on kaikki ominaisuudet, joita opetuksessa tarvitsee, eikä yhtään enempää. Helppo käyttää – niin oppilaan kuin opettajan.
Asiakaspalvelua aidoimmillaan
Vuosi nuorisotyötä, viisi vuotta suomen kielen yliopisto-opintoja ja kymmenen vuotta asiakaspalvelukokemusta vyölläni hyppäsin ennakkoluulottomasti verkkotuutoroinnin kutkuttavaan maailmaan. Nuorisotyökokemuksen ja suomen kielen asiantuntemuksen hyödyt opetuksessa lienevät kaikille itsestäänselviä, mutta joku saattaa kysyä: miten asiakaspalvelu liittyy opetukseen?
Opetus, ja varsinkin yksityisopetus, on asiakaspalvelua par excellence. Miksi?
Tärkeää ei ole ainoastaan se, että tuutorointi tukee oppilasta tämän oppimisessa, vaan myös se, että oppilaan ja asiakkaan yksilölliset tarpeet ja toiveet otetaan tuutoroinnissa huomioon. Ryhmäopetuksessa yksilöllisten toiveiden spesifi huomiointi on hieman hankalampaa, mutta on hyvä muistaa, että verkossa lähes kaikki on mahdollista! Ja koska olemme kaikki yksilöllisiä persoonallisuuksia, suosimme kukin erilaisia oppimis- ja vuorovaikutustapoja. Sen me Gimaralla huomioimme. Seuraavaksi havainnollistan, miten.
Asiakas- ja tavoitelähtöisyys – kaiken a ja b
”Mikä ihmeen a ja… b? Eikö sen pitäisi olla a ja o?”
A on lähtöpiste, jossa oppilas on ennen tuutorointijaksoa. B on se konkreettinen oppimistavoite, joka asetetaan aluksi ja jota kohti kuljetaan koko tuutorointijakson ajan. On tavoitteena sitten suomen kielen kokonaisarvosanan korottaminen seiskasta ysiin, sujuvan ja virheettömän tekstin kirjoittamisen taito tai länsimaisen kirjallisuushistorian pääpiirteiden hallitseminen, on tärkeää asettaa tavoitteet etukäteen, jotta yhteinen tuutorointimatka a:sta b:hen sujuu mahdollisimman mukavasti ja määrätietoisesti – aina asiakasta kuunnellen.
Asiakaslähtöisyydestä puhuminen kuulostaa monesti vain sanahelinältä markkinointijargonin seassa, mutta Gimaralla asiakaslähtöisyys toteutuu ihan konkreettisesti joka päivä. Minulla oli viime lukuvuonna kolme yksityisoppilasta, joista jokaiselle räätälöin omanlaisen tuutorointiohjelman perustuen oppilaiden ja heidän huoltajiensa toiveisiin. Kävimme muutamia keskusteluja, joiden pohjalta kartoitimme tärkeimpiä tarpeita kielen oppimisessa. Olipa sitten kyseessä lukeminen, kirjoittaminen tai kirjallisuusanalyysi, jokaiselle oppilaalle löytyi se oma tärkein painotus, jonka huomioin tuutoroinnissa.
Tuutorointia – miksi ja miten?
Eräs oppilaani opiskeli kansainvälisen lukion eli IB-lukion äidinkielen ja kirjallisuuden oppimäärää itsenäisesti, kuten moni muukin ulkosuomalainen nuori. Tämä Self-taught-nimellä kulkeva äidinkielen ja kirjallisuuden kurssipaketti on todella vaativa ja kirjallisuusanalyysipainotteinen opintokokonaisuus, ja ilman tuutoria oppilas jäisi käytännössä yksin koko valtavan opintokokonaisuusjärkäleen kanssa. Tuutori on Self-taughtissa elintärkeässä roolissa ja monesti koulu vaatiikin, että Self-taught-kokonaisuutta opiskelevalla täytyy olla oma henkilökohtainen tuutorinsa. Tuutori käytännössä suunnittelee ja toteuttaa koko opetuksen, kuratoi lukulistan, teettää tehtäviä oppilaan henkilökohtaiseen portfolioon, järjestää harjoituskokeita ja pitää huolen siitä, että homma toimii niin kuin pitää. Ja hommahan toimi meillä hyvin koko vuoden: kirjallisuutta luettiin runsaasti, kielioppia ja käsitteitä päntättiin urakalla ja vastuuoppilaani portfoliosta tuli lopulta kiitettävä ja kattava kokonaisuus. Lisäksi toteutin luetun kirjallisuuden pohjalta sekä kirjallisen että suullisen testin, jotka arvioin IB-lukion standardien mukaisesti.
Osa oppilaistani opiskeli Kulkuri-verkkokoulussa, joka on kätevä oppimisympäristö ulkosuomalaisille peruskouluikäisille lapsille ja nuorille. Kulkurissa on valittavana laadukkaita verkkokursseja useista lukuaineista, ja jokaisella kurssilla on oma vastuuopettajansa, joka luo kurssille sisällöt, tarkistaa tehtävät ja antaa arvosanat. Tehtävät ja kurssirunko ovat selkeitä, ja opiskelu tapahtuu itsenäisesti muutamia vapaaehtoisia vastuuopettajan pitämiä nettitunteja lukuun ottamatta. Valtaosa opiskelusta on siis yksinäistä puurtamista, mikä vaatii melkoista motivaatiota, osaamista ja kurinalaisuutta. Tämä onkin se vaihe, jossa Gimara tulee apuun. Gimaran tuutori pitää huolen siitä, että opinnot sujuvat mallikkaasti ja että äidinkielen oppimäärä on oppilaan hallussa enemmän kuin vain tyydyttävästi. Eräskin oppilaani sai syksyn aikana nostettua numeroa seiskasta aina kymppiin asti!
Verkko-oppimisen ja -opettamisen kolme v:tä
Verkko-oppimisen avainsanoja ovat vuorovaikutus, visuaalisuus ja vapaus.
Vuorovaikutus. Keskustelun merkitys korostuu eritoten verkko-oppimisessa. Puuduttavan yksipuolinen luennoiminen on harvoin se toimivin opetusmetodi verkossa, se pahimmillaan passivoi oppilasta. Keskusteleva, kysyvä ja aktivoiva ote opetukseen toimii taatusti, oli kyse sitten yksityisopetuksesta tai ryhmäopetuksesta.
Visuaalisuus. Tärkeä elementti, jota ei sovi unohtaa verkko-oppimisessa. Tuutori voi havainnollistaa lähes kaiken visuaalisesti, ja se on tehokasta varsinkin suurien kokonaisuuksien kanssa. Kun esimerkiksi tankkasimme verbin aikamuotojen ja sijamuotojen saloja oppilaideni kanssa, oli visuaalisuus tärkeässä osassa hahmottamisen apuna.
Vapaus. Viittaa verkko-opiskelun joustavuuteen: verkossa opiskelu on vapaata monista rajoitteista. Tunnit sovitaan aina sen mukaan, miten asiakkaalle parhaiten sopii. Ja kuten tunnettua, verkko-opiskelu ei ole joustavaa pelkästään ajan suhteen, vaan se on sitä myös paikan suhteen. Helppoa ja vaivatonta!
Lately I’ve been yearning to know what are the future skills needed or more so, what does it actually mean that a person can be described as skillful or professional? I dare to say that it has quite little to do with the degree accomplished. Still whenever writing your CV or job application these are exactly the ones that you write down first. A degree gives us a good basis but it is up to us how we use that basis to construct our professionalism, some of us turn up to do something totally different that they got the education in the first place. Although being rather provocative, a good read is….
Then what is it? What makes a good employee? What makes a good teacher? What makes a good professional? Is the concept of learnability underestimated or is it just too hard to evaluate? As most of our skills needed in working life are transferable. If you don’t believe me, just take a task of brainstorming with your colleagues the most valuable skills you have, the hardcore of your professionalism and see the results you end up with. I dare to say that I random person on the street would know based on those skills your profession.
Kesällä 2017 Gimaran asiakkaaksi tuli nuori farmaseutti ja tutkija Turusta. Se oli aikaa, kun Gimaraan tuli viikottain useita asiakkaita suositusten perusteella ja hän oli yksi heistä. Tavoitteena oli saada Suomen kansalaisuus ja hyväksytty keskitason kielitesti. Olimme varsin nopeita ja joustavia asiakkaiden sisäänotossa, mutta aika nopeasti opimme, että tämä asiakas osallistuu vahvasti tuotekehittelyymme ja antaa ohjeita palvelumuotoiluun. Jostain syystä juuri hänen kohdallaan meni viikko, ennen kuin reagoimme hänen maksusuoritukseensa. Saimme palautetta välittömästi. Hän kiinnitti huomiomme myös siinä, että hän oli yksi niitä asiakkaita, joka maksoi kielikuntosalin kuukausikortin aina ennen eräpäivää ja oli aina ajoissa paikalla – ja vitsit mielessä.
Tämä nuorimies oli suorittanut kotimaassaan maisterin tutkinnon farmasiasta, työskennellyt myynti- ja markkinointitiimissä GlaxoSmithKlinella Pakistanissa ja AL-Shafar Groupissa (nykyään Aster Group) Dubaissa. Sen jälkeen hän oli tullut Suomeen ja suorittanut tuotantotalouden maisterin (MBA & E) tutkinnon Vaasan yliopistossa vain 16 kuukaudessa (normaaliaika on 2 vuotta).
Hän väitteli 26.4.2019 suurien monikansallisten yritysten innovaatioiden ulkoistamisesta 20 eri maassa. Hän on tutkinut sitä, mitä asioita on syytä ottaa huomioon, kun innovaatioita ulkoistetaan ja miten riskejä voidaan hallita. Hän suoritti tohtorintutkinnon 4 vuodessa, tai itse asiassa 7 kuukautta etuajassa. Hän sai siinä sivussa myös hyväksytyn kielikokeen ja Suomen kansalaisuuden sekä työskennellyt EU-rahoitteisessa hankkeessa, joka tutki pienten ja keskisuurten yrityksien toimintaa ja yhdistämistä Suomessa.
Hänellä ei ole koskaan ollut mahdollisuutta osallistua kotoutumiskoulutukseen, hän on maksanut suomen kielen opintonsa itse. Hänen tietonsa Suomesta ja suomalaisesta kulttuurista ylittää monen keskivertosuomalaisen tiedot: Jos minä haluan kuulla uusimmat uutiset esimerkiksi Suomen politiikasta, hän todennäköisesti on jo linkittänyt uutisen jollekin kanavalle. Hänellä on kokemusta kymmenistä työpaikoista Vaasan ja Turun alueella. Hänet on palkittu opiskelujensa aikana vuokratyöfirman parhaana työtekijänä.
Tämä nuori mies on rohkea, aloitteellinen, loistavan älykäs, tehokas, inspiroiva ja innostuva tiimin jäsen, joskin varsin suorapuheinen, mutta silti erittäin joustava ja kaiken kaikkiaan aarre mille tahansa yritykselle. Hän on tohtori Afnan Zafar Khan, Aasian markkinoinnin ja sosiaalisen median markkinoinnin erityisosaaja, johon meillä on ollut onni tutustua ja myöskin rekrytoida Gimaraan sillä pienellä resurssilla, joka meillä on ollut käytettävissämme.
Gimaran kohdalla kävi nopeasti niin, että Afnanin kontaktien kautta saimme valtavan määrän perustavanlaatuista tietoa pakistanilaisesta kulttuurista, esimerkiksi miten tytäryritys perustetaan, miten avataan pankkitili tai miten maksuliikenne hoituu sieltä käsin, saimme avauksia yhteistyöhön, verkostoja, pääsimme vierailemaan kouluihin ja kokeilemaan koulutusta Pakistanissa ja Dubaissa. Hyvin lyhyen ajan sisällä sosiaalisen median markkinointimme alkoi tavoittaa kohdennettuja asiakaryhmiä. Tälläkin hetkellä Facebook-kanavaamme seuraa melkein 5000 kiinnostunutta Suomesta, Venäjältä, Pakistanista, Bangladeshista, Intiasta, Malesiasta, Arabiemiirikunnista ja muista Keski-Idän maista vain joitakin kohdennettuja maita mainitakseni, puhumattakaan 6000 seuraajan Youtube-kanavasta, johon Afnan on myös meidät sparrannut.
Pienenä kasvuyrityksenä katseemme siintää edelleen Pakistanin reuna-alueilla – unelmamme siitä, että voisimme rakentaa siltoja oppimiseen niille, jotka sosiaalisten, taloudellisten tai esimerkiksi naisten yhteiskunnalliseen rooliin liittyen jäävät oppimismahdollisuuden ulkopuolelle – ja kuka silmämme on avannut tälle todellisuudelle, jos ei Afnan? Myös Aasian markkinoiden valtavuus ja hyödyntämättömyys painostaa toimimaan – meillä on kaikki työkalut, kun vaan saamme riittävästi lihaksia toimia. Näitä lihaksia olemme nyt kasvattamassa tutkimuksien avulla – se, mitä ei ole tutkittu, sitä ei ole olemassa – siis teemme ajatuksiamme nyt näkyväksi.
Meillä on käytettävissämme Afnanin kaltainen huippuosaaja, kun suunnittelemme tulevia palveluita Etelä-Aasian maihin. Olemme pyytäneet tarjouksia paikaillisilta yrityksiltä ja tokihan siinä on riskinsä. Innovaatiomme voivat hetkessä olla toisten innovaatiota ja me jäämme nuolemaan näppejämme. Mutta me olemme etuoikeutetussa asemassa pienenä yrityksenä, meillä on 100% luotettava ja lojaali periksiantamaton ja arvoiltaan uskomattoman hyvin suomalaisten arvoihin linkittyvä asiantuntija, joka nimenomaan tietää, mitkä riskit tulee ottaa huomioon, kun lähdetään ostamaan innovaatioiden toteuttajaa ulkoa.
Olen viime aikoina kuunnellut TEM:n 75% työllisyystavoitteen erinomaista Podcastia, ja erityisesti Afnanin kohdalla mieleeni tulee maaliskuun ensimmäisen päivän podcast, jossa pohditaan, miksi ulkomainen huippuosaaja haluaisi Suomeen. Reetta Rädyn kanssa keskustelevat TEM:n kansliapäällikkö Jari Gustafsson sekä Turun kaupunginjohtaja Minna Arve. Haastan Jari Gustaffsonin ja Minna Arven tutustumaan Afnanin tilanteeseen konkreettisesti, sillä tässä meillä on esimerkki ihmisestä, joka todella haluaisi palvella Suomea kiitollisena saamastaan koulutuksesta, joka pitää Suomesta ja joka tällä hetkellä pohtii hakeutumista Kanadaan tai USA:an, joissa työmarkkinoille on helpompi päästä.
Kuinka monta osaajaa meidän täytyy hukata, ennen kuin olemme yhteiskuntana, maana valmiita muuttumaan? Kyse on koko yhteisömme läpileikkauksesta, tavallisten ihmisten ja toteuttavan tahon työyhteisöjen kyvystä vastaanottaa osaaminen ja nähdä se mahdollisuutena.
Last December in OEB Conference the audience faced a question of whether we would prefer a robot or a human to do an eye surgery. Majority of listeners, myself included, preferred a robot. Obviously the OEB conference attendees have already a digital mindset. Quoting Dr. András Szűcs , it is not the most efficient approach to preach about hell to those who go to church every Sunday. Still the fact that the same people who were vowing digital, were predicting the future of soft skills. Dr. Anja Wagner painted a future what we can’t even imagine yet, and at the same time in the showroom area different companies are providing their solutions for not existing problems. The thought that we haven’t yet been innovative enough continues to gnaw at me.
We are living an era of machine learning. They learn a lot quicker than humans and they never repeat the same mistake. Why would I trust the human doctor more than a machine using the big data? At the same time, despite of Ofstedt-reports declaring students’ academical success, I choose my kids’ school purely on intuition. To be honest with you, I couldn’t care less what is their future scores in A-levels as long as they cherish their love to learn, they find the useful and accurate most truthful information and they are able to apply it and most importantly – they are able to think out of the box. So if I’d prefer my doctor to be a machine or at least I’d trust more a doctor assisted by big data (and I am not referring to Dr. Google), why wouldn’t I trust my kids or myself to learn with a robot?
As long as I remember people have predicted certain jobs to be disappearing because of robots. Now we finally start to be in that stage. In many factories human work force is not needed anymore. At the same time the most courageous people are predicting even lawyers’ jobs to be replaced by robots and you can always test your own profession’s likelihood to get taken over by a robot here. Teachers are still predicted to be totally safe according to this page, whereas teacher assistants get 56% likelihood to be replaced. Well, no one can deny the fact that teachers’ skills and ability to make their students learn, vary a lot.
When students say they actually prefer the robot to the teacher, we start to have a hunch about the future. According to Professor John Hattie it was non-judgemental nature of interactions that made the students enjoy more. Let’s face it – one of our biggest fears is to get a stigma of stupid or slow learner and everyone knows how excruciating it feels if someone is using that power to judge you. If the doctor or the teacher is not listening or not encouraging – what is there really left that couldn’t be replaced by a good interactive software?
What if all the people, despite of their social, economical, ethnic, geographical background or gender would have the possibility to learn with the best teachers? What if everyone would have the possibility to learn in non-judgemental, encouraging and inspiring interaction? Would it give us a possibility to pay more attention to those skills that make us different from machines? Would it actually make us slightly better humans?
Jos kauppias tekee tuotteensa hankalaksi tavoittaa, asiakas äänestää jaloillaan. Jos leffalipun hankkiminen vie enemmän aikaa kuin leffan katsominen, katsoja valitsee kotiteatterin.
Toki on asioita, joiden eteen tuleekin nähdä vaivaa, kuten talon ja rakkaussuhteen rakentaminen. Jossain vaiheessa siinäkin tulee raja vastaan, mutta se on yksilökohtaista ja vahvasti sidoksissa yksilön henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja osaamiseen.
Sama pätee koulumaailmaan. On niitä, jotka saavuttavat tavoitteensa siitä huolimatta, että kohtaavat lähes ylitsepääsemättömiä haasteita. Kaikki me tiedämme, että haasteetonta oppimista ei ole, ei se oppimista olisikaan ilman pientä tai suurta rajan ylittämistä. Ollaanko kuitenkin jo fokuksen ulkopuolella, jos varsinaisen oppimistehtävän tavoitteluun menee aikaa enemmän kuin itse oppimistehtävään.
3 tuntia meni kirjautumiseen ja nukahdin
Mikä perinne on oleellinen tavoiteltavan osaamisen kannalta?
Traditiot ovat arvokkaita. Niissä on paljon hyvää. Joskus on kuitenkin hyvä idea peilata traditiota yhteiskuntaan ja kyseenalaistaa, mikä traditio on edelleen on sellainen, jota pitää vaatia kaikilta opiskelijoilta, vaikkapa maahanmuuttajataustaiselta opiskelijalta, joka on tullut täysin toisenlaisesta oppimiskulttuurista – jos käytäntö ei ole sellainen, joka on välttämätön opittavan asian kannalta. Tukea maahanmuuttajataustainen oppija saa mahdollisesti itse oppimistehtävään, mutta oppimiskulttuuriin liittyvä tuki usein puuttuu. Jos on mahdollista lisätä ohjausresurssia, voidaan rauhassa jatkaa samaan tapaan kuin on aina ennenkin tehty.
Esteetöntä työntekoa
Esteetön pääsy luontokohteisiin, joukkoliikenteeseen ja arkielämän palveluihin on jo, tai ainakin pitäisi olla, arkipäiväämme monissa kaupungeissa.
Olisiko esteetön pääsy omaan työhönsä mahdollista? Millainen olisi työpäivä, jos työssä tarvittavat ohjelmat olisi palvelumuotoiltu ihmisestä käsin palvelemaan sitä tehtävää, jota olemme toteuttamassa? Sama integraation kaipuu kuuluu puheenvuoroissa eri ammattialoilla – asiantuntijayhteiskunnassa teknologia on laukannut kauas arkitodellisuudesta ja sillä on enää vain kevyt kosketus arkikäyttäjään. Pahimmassa ja samaan aikaan parhaassa tapauksessa kiltit asiantuntijat joustavat mukauttamaan omaa työtänsä järjestelmään. Se kapeuttaa mahdollisuuksia, ideointia ja uraa ajatuksia täyttymään tunnuksilla ja koodeilla, aikaa varsinaiseen iloitteluun jää vähemmän.
Eräs maahanmuuttajataustainen lääkäri totesi, että lääkärin työ hänen kotimaassaan oli mielekkäämpää, koska siellä sai hoitaa sairaita, palvella asiakkaita, kohdata ihmisiä. Meillä tiedon dokumentointi on hyvin organisoitua, mutta tiedon hyödyntämiseen ei ole aina riittävästi resurssia. Toki kirjaaminen on tärkeä osa hoitotyötä, kunhan tallennettu tieto ei huku paljouteensa.
Jokaiseen ohjelmaan on turvallisuussyystä eri salasana, käyttäjätunnus, avainluku tai koodi. Kaikki ovat tarpeen ja erityisesti isoissa yrityksissä mahdollistavat osaamisen keskittämisen, mutta loppukäyttäjälle se saattaa olla tuskallista, koska eri ohjelmistoja ei ole suunniteltu yhdessä käyttäjätason kanssa. Mitä / ketä tämä ohjelma palvelee ja mikä sen käytön funktio on loppupelissä? Mitä ongelmaa olemme ratkaisemassa?
Palvelumuotoilun tarvetta?
Fokusoiva joustava ihminen
Työssäni eri organisaatioissa olen tottunut käyttämään parhaimmillaan ja pahimmillaan kolmattakymmenettä ohjelmaa saman työpäivän aikana – selviän siitä, koska minulla on salasanat tarkasti tallessa ja vuosien kokemus. Olisi mielenkiintoista tietää, paljonko enemmän voisin tehdä tuottavaa työtä, jos en kirjaisi niin paljon. Ohjelmat myös ohjaavat ajatteluamme – ihminen on valtavan joustava ja muuntuva, pikku hiljaa opimme ennakoimaan tulevaa ja mukautamme kielemme jo ennalta sellaisiksi, että se soveltuu järjestelmään ja säästää aikaa ja vaivaa.
Aivan samoin kuin siivooja näkee pölyä kaikkialla, yrittäjä keksii liikeideoita, hanketyöntekijä fokusoi ajatteluaan hankeideointiin, hevosihminen kiintoisiin isäoriisiin ja kilpailukalentereihin, koripallonpelaaja nerokkaisiin pallonkäsittelykikkoihin ja partneria vailla oleva partnerinhankintaan. Kussakin tavoitteenhankinnassa on omat haasteensa, mikä myös lisää kykyämme joustaa – paketoida tavoitteemme niihin raameihin, joita valmentaja, rahoittaja, sijoittaja tai opettaja antaa.
Päivällä en kerennyt, mutta yöllä heräsin hyvään ideaan
Oppimisalusta on kirosana?
Viime aikoina olen kohdannut usein sen tosiasian, että se, mitä ymmärrän verkko-opetuksella, on todella vaikea selittää, koska kokemukset ja käsitykset eroavat mittavasti.
Teknologialähtöisessä verkko-opetuksessa oppimisalusta ohjaa pedagogisia ratkaisuja. Poistaisin sanan “oppimisalusta” kokonaan suomen kielestä ja kaikista kielistä. Kun lähdetään tämä asia edellä, suljetaan monet ovet ja ikkunat verkon mahdollisuuksilta. Ne ovat miltei rajattomat. Tehtävänantojen onnistuminen määrittää sen, mihin aika kuluu. Jos ohjausresurssia on todella paljon, voidaan käyttää vaikka koodikieltä opetuksen kielenä, mutta se tuskin on itsetarkoitus.
Kaikessa vuorovaikutuksessa, myös oppimisprosessissa, tavoitteena on, että viesti menee perille. Pitäisi olla. Jos viestillä ei ole mitään mahdollisuutta kohdata vastaanottajaa, miksi nähdä vaiva lähettää se?
Voimme toki nostaa pääsyvaatimuksia koulutuksiin. Voimme yrittää etsiä täydellisiä opiskelijoita. Tilanne vain on sellainen, että monen alan työpaikat eivät enää houkuttele. Maahanmuuttajanäkökulmasta Suomi ei kohdemaana ole lainkaan vetovoimainen. Riman nostaminen entisestään voi koitua yhteiskunnallemme kohtalokkaaksi. Erityisesti tilanteessa, jossa hukkaamme parhaat osaajamme ulkomaille. Kilpailu aivoista kovenee – onko meillä varaa hukata osaamista vanhentuneen perinteen ja jäykkien rakenteiden vuoksi?
Mielestäni tämä on hyvä oppimisalusta
Kohti asiakasystävällistä esteetöntä verkko-opiskelua
Opiskelijat eivät ole enää vain nuoria päätoimisia opiskelijoita – heillä voi olla sirpaleinen oppimistilanne ja tehokas ajankäyttö vaatii hyvää oppimisvälineiden – ja elämän – hallintaa. Aikuisopiskelijalla ei ole aina mahdollisuutta keskittyä vain yhteen tehtävään koulupäivän ajan 8 tuntia. Jokainen meistä tietää, kuinka tehokasta työnteko on, jos resurssia on työpäivän aikana 7 eri ohjelmaan ja erityyppiseen työtehtävään.
Kuinka tehokas tutkinto voisi olla, jos se perustuisi esteettömään oppimiseen? Vai onko tutkintojen tehtävä työllistää oppimistehtävänsä ohella useita eri ammattinimikkeellä työskentelevää osaajaa? Millainen olisi asiakasystävällisin mahdollinen tapa opettaa ja opiskella? Nykyinen tapa sallii seikkailun, väljyyttä, harharetkiä. Tehokas yhteiskunta kuitenkin saattaa odottaa perinteisen rinnalle esteettömiä ja nopeita vaihtoehtoja. Harva tulevaisuuden työntekijä selviää eläkkeelle yhdellä tutkinnolla, mikäli tutkintoja edelleen on perinteisessä mielessä.
Olisiko aika miettiä esteettömiä oppimisratkaisuja? Olisiko aika palvelumuotoilla oppimisprosessi asiakasystävälliseksi? Olisko aika kysyä niiltä, jotka kertovat, että oppimiskokemus verkossa oli hauskaa, miellyttävää ja helppoa plus lisäksi tehokasta ja tuloksellista? Olisiko aika laskea hetkeksi teknologian ja verkko-oppimistradition kuorma harteilta ja tarkastella asiaa puhtaasti oppimisen näkökulmasta?
Pari lisäkysymystä
Mitä haluan opettaa?
Mihin aika oppimisessa menee?
Voiko se olla miellyttävää? Voiko se olla hauskaa?
Voiko se olla tuloksellista, jopa tuloksellisempaa kuin kontaktiopetus?
Miten?
Kenen etu se on, jos oppimisprosessissa keskitytään pääasiaan?
Miksi koulu on olemassa? Miksi on hankkeita?
Mikä on perustehtävämme oppilaitoksena, yrittäjänä, ihmisenä?
Pitääkö se ehdoin tahdoin tehdä vaikeaksi, kun se on jo lähtökohtaisesti haaste?
This was the sensational sentence above the article’s Ryhtiä kotoutukseen headline in Suomen Kuvalehti (SK 1.2.2019, s.28-31) and it sure is true. One of the article’s references is the statement of the committee declaring that only 35% of immigrants reaches the target level of the integration courses. Target level is B1.1. according to European Framework of Languages which is equivalent of National Certificate of Language Proficiency (YKI) level 3. In YKI-exam you get four evaluations of different parts of your language skills and two of these can be under target level should the attendee wish to apply Finnish citizenship. In Suomen Kuvalehti Hanna Sarkkinen (Vas) and Eero Heinäluoma (SD) share their thoughts about what possible future acts.
Suomen Kuvalehti is asking should sufficient Finnish or Swedish skills be a condition to apply citizenship. Heinäluoma considers it to be worth of conversation where as Sarkkinen is against it. I could be cheeky about questioning the whole concept of sufficient language skills but instead I will settle for saying that this already applies. With YKI 3 you can manage everyday situations and you can, for example, express your opinion in a simple way. My oral Chinese is on that level. Could I say that I master Chinese? No way. However I manage daily situations and I can express my opinion in a simple way. It is a start. Should the language skills required for citizenship be tighter then? No. I have given besides integration courses private lessons for tens of work-based immigrants who have lived long time in Finland at the stage when they decide to learn Finnish so that they can apply the citizenship. For them YKI 3 is enough of a challenge to achieve when working full time. Also for primary or secondary illiterates can really push hard to get their reading speed into level required in the exam. Target is still not in all means impossible for anyone.
There are also different kinds of sticks flashed in the article like the language skills as a requirement of permanent residence permit or cutting the benefits if you are not attending the courses. There are no carrots though. In the worst scenario those who reach the target level can kiss good bye for integration courses, although own talents and skills would require remarkably better language skills than YKI 3. Due to this many teachers of integration courses may leave the language skills evaluation lower than it really is, to ensure customer’s possibility to continue Finnish studies. Regional change in the practices of integration courses is a cruel fact. In other areas you can only dream about attending the integration course after your 3-years integration period, other regions are able to send attendees despite the fact of living in Finland ten years or having a course or two in the past. For a course meant for unemployed also employed can join, if they only are able to ask about it or someone is able to guide them to register.
Challenges are several, on of the biggest is the calls for bids that in practice hinder the co-operation between service providers. Calls for bids raise tight conversations especially between Finnish as a second language -teachers. Service providers of integration courses are arguing with each other and good practices are left behind as a pile of papers or internet pages that no one bothers to read. Teacher criteria are risen to a level that I am not qualified anymore although I am double times Master of Art, specialized in Finnish as a second and foreign language, over ten years of teaching experience and also a specialist in competence based qualifications, not to mention separate courses and projects that I’ve attended. I can’t help thinking, is this the part that we have totally lost it? Degree doesn’t teach anyone, it requires a person. Do we have enough wisdom of the heart to teach in a manner that makes everyone learn?
I don’t find it good idea to change the governance of integration courses to municipals, nor to transfer the integration courses under the Ministry of Education and Culture. Finnish teaching should be top of the world and the lowsy results of integration courses are not due to bad host. We are dealing with adults, most often in their best working years. The clear majority of immigrants I’ve met during my career have been very motivated and active. They need to get a job and quickly, language should be learned by using and living, not by sitting in the course. You can’t put adult’s life on hold to learn a language. The target of the integration course shouldn’t be the language and according to curriculum it isn’t. Target is to be working and if that is not realistic yet, you should at least be ten steps closer to working life and independent life in Finland.
Some time ago I was talking with a Romanian guy. He had lived in Germany and lost his job. He was praising the German system. At the unemployment office they told him: You are young. We need you. Go to a course and learn German. He studied for an year and he was paid certain amount of benefits and additionally the rent. Now he is driving Uber in England. Certainly the integration can be considered to be a success as he is dreaming about returning to Germany and is very disappointed with English system. I asked how well he speaks German. He said that he manages but the course was a bit boring, too much grammar and too little of active language usage.
Now we get to a point where you have no right to advise me. If you don’t have a Masters degree in Finnish, do not tell me how I should teach. In opinion forums people tell the teaching to be too grammar based, and in between Finnish teachers we shout people to come and see, teaching is functional. Anyone can’t teach Finnish but everyone should learn it. We simply don’t have any excuses. 35% is a crappy result in a country whose teacher education is exported abroad. It is in vain to explain students are more difficult. If it is so, teachers need to be better.
In Suomen Kuvalehti Sarkkinen says it to be stigmatizing to say integration has failed. I agree, if we talk about individual integration stories, people and their paths. If we talk about numbers, integration has failed. And the numbers don’t exist in some parts as according to Heinäluoma the committee didn’t get the amounts of course attendees or the information about cutting the benefits. Stories are needed, as how otherwise I could prove an illiterate single mother of six to be closer the open job market and employment than with a story. Data and numbers are still required alongside.
Stigmatizing doesn’t help any parts of integration to go forward, least the immigrants. Every party working on integration should still be able to take a look in the mirror and to view own actions in critical mindset and to ask what I can do better. After that the most important question is what we can do together to fix it?
Follow Gimara’s YouTube-channel for the conversation about the topic. Let’s give the microphone to those who are integrating at the moment or who already went through their own integration.
Näin raflaavasti oli kirjoitettu Suomen Kuvalehden (SK 1.2.2019, s.28-31) Ryhtiä kotoutukseen -artikkelin yläpuolelle ja tottahan se on. Artikkelissa tuodaan esille valiokunnan selvitys, jonka mukaan vain 35% maahanmuuttajista saavuttaa kotoutumiskoulutuksen tavoitetason. Tavoitetaso on Eurooppalaisen viitekehyksen mukainen B1.1., joka vastaa Yleisten kielitutkintojen (YKI) tasoa 3. Yleisestä kielitutkinnosta saa yhteensä neljä arviota eri kielitaidon osa-alueista ja parhaimmillaan näistä voi kaksi jäädä alle tavoitetason, jotta arvion saanut voisi osoittaa kielitaitonsa kansalaisuutta hakiessa. Suomen Kuvalehdessä kansanedustajat Hanna Sarkkinen (Vas) ja Eero Heinäluoma (SD) jakavat ajatuksiaan siitä, mitä pitäisi tehdä.
Suomen Kuvalehti kysyy, pitäisikö kansalaisuuden ehdoksi panna riittävä suomen tai ruotsin kielen taito. Heinäluoma pitää asiaa keskustelun arvoisena, kun taas Sarkkinen tyrmää ajatuksen. Voisin alkaa saivarrella siitä, mitä tarkoittaa riittävä kielitaito, mutta tyydyn toteamaan, että kansalaisuuden ehtona on jo riittävä suomen tai ruotsin kielen taito. YKI 3 -kielitaidolla pärjää arkisissa, jokapäiväisissä tilanteissa ja pystyy esimerkiksi ilmaisemaan mielipiteensä ja perustelemaan kantansa yksinkertaisella tavalla. Minun kiinan kielen suullinen taitoni on tuolla tasolla. Voinko sanoa hallitsevani kiinan kielen? En missään nimessä. Joka tapauksessa pärjään arkisissa, jokapäiväisissä tilanteissa ja pystyn ilmaisemaan ajatukseni yksinkertaisella tavalla. Se on alku. Pitäisikö kansalaisuuteen vaadittavaa kielitaitoa siis kiristää? Ei. Olen antanut kotoutumiskoulutuksen ohella vuosien saatossa yksityisopetusta kymmenille Suomessa pitkään asuneille työperäisille maahanmuuttajille, jotka havahtuvat oppimaan suomea siinä vaiheessa, kun haluaisivat hakea kansalaisuutta. Heille YKI 3 on aivan riittävä haaste työn ohessa opeteltavaksi. Samoin primaari- tai sekundaariset luku- ja kirjoitustaidottomat saavat tosissaan ponnistella, jotta saisivat lukunopeutensa YKI-testin vaatimalle tasolle. Tavoite ei kuitenkaan millään tavalla ole mahdoton kenellekään.
Artikkelissa väläytellään myös erilaisia keppejä kuten kielitaitovaatimus pysyvän oleskeluluvan ehtona tai vastaanottorahan leikkaamiset, jos ei osallistu koulutustoimintaan. Porkkanoita sen sijaan ei ole. Pahimmassa tapauksessa tavoitetasoon nopeasti päässeellä ovat kotoutumiskoulutuksen päivät luetut, vaikka oma osaaminen kenties edellyttäisikin huomattavasti parempaa kielitaitoa kuin YKI 3. Tästä syystä kotoutumiskoulutuksen kouluttajat saattavat jättää kielitaitoarvion todellista alemmaksi, jotta asiakkaalla olisi mahdollisuus jatkaa suomen opintojaan. Alueellinen vaihtelu kotoutumiskoulutuksen käytänteissä on karu fakta. Toisaalla kolmen vuoden kotoutumisajan umpeuduttua on turha haaveilla kotoutumiskoulutuksesta, toisaalla voidaan valita koulutukseen maassa kymmenen vuotta asustelleita, mahdollisesti taannoin kurssin kaksi käyneitäkin. Työvoimapoliittiseen kotoutumiskoulutukseen voidaan ohjata myös työssäkäyviä, jos vain osaavat kysyä tai joku osaa heitä sinne auttaa.
Haasteita on monenlaisia, yksi suurimmista ovat kilpailutukset, jotka käytännössä estävät yhteistyön eri toimijoiden välillä. Kilpailutuksista on ollut varsin tiukkaa polemiikkia erityisesti s2-opettajien keskuudessa. Kotoutumiskoulutusten toimijat ovat nokkapokkasilla ja hyvät käytänteet jäävät paperinipuiksi laatikkoon tai nettisivuiksi, joita kukaan ei koskaan lue. Kriteereitä nostetaan siten, että minäkään en enää ole pätevä, vaikka olen kaksinkertainen filosofian maisteri, erikoistunut suomeen toisena ja vieraana kielenä, yli kymmenen vuotta opetuskokemusta ja vielä näyttötutkintomestari, yksittäisistä koulutuksista ja kehittämisprojekteista puhumattakaan. En voi olla ajattelematta, että kenties juuri tässä on menty metsään. Tutkinto ei opeta ketään, ihminen opettaa. Onko meillä sydämen viisautta opettaa tavalla, joka saa kaikki oppimaan?
Minä en pidä kotoutumiskoulutusten kunnallistamista hyvänä ratkaisuna, enkä puolla koulutuksen siirtämistä opetus- ja kulttuuriministeriön alle. Suomalaisen opetuksen pitäisi olla maailman huippua, eikä kotoutumiskoulutuksen surkeat tulokset eivät johdu huonosta isännästä. Kyse on kuitenkin aikuisista, usein parhaassa työiässä olevista ihmisistä. Urani aikana tapaamistani maahanmuuttajista ylivoimainen enemmistö on ollut erittäin motivoituneita ja aktiivisia. Heidät pitää saada töihin ja nopeasti, kieltä opitaan sitä käyttämällä ja elämällä, ei istumalla kurssilla. Ei aikuisen ihmisen elämää voi laittaa holdiin siksi aikaa, että opitaan kieli. Eikä kotoutumiskoulutuksen tavoite pidä olla kieli, eikä se opetussuunnitelmassa sitä olekaan. Tavoitteena on olla joko työelämässä tai jos se ei vielä onnistu, ainakin kymmenen askelta lähempänä työelämää ja itsenäistä arjenhallintaa Suomessa.
Jokin aika sitten juttelin romanialaisen miehen kanssa. Hän oli asunut Saksassa ja joutunut työttömäksi. Hän kehui saksalaista palvelua. TE-toimistossa oli sanottu, että olet nuori, sinua tarvitaan. Mene kurssille ja opi saksaa. Hän opiskeli vuoden ja hänelle maksettiin tietty raha ja lisäksi vuokra. Nyt hän ajaa Uberia Englannissa. Toki kotoutumisen voidaan katsoa onnistuneen siinä mielessä, että hän haaveilee paluusta Saksaan ja haukkui englantilaisen systeemin maanrakoon. Kysyin, miten hän puhuu saksaa. Hän sanoi, että pärjää, mutta kurssi oli vähän tylsä, liian paljon kielioppia ja vähän aktiivista kielenkäyttöä.
Nyt päästään asiaan, josta meitä ei saa neuvoa. Jos sinä et ole suomen kielen maisteri, älä tule kertomaan, miten minun pitäisi opettaa. Mielipidepalstoilla kirjoitellaan, miten koulutus on liian kielioppipainotteista, ja s2-opettajien keskuudessa uhotaan, että tulkaa katsomaan, opetus on toiminnallista. Kuka vaan ei voi opettaa suomea, mutta kenen vaan tulisi sitä oppia. Meillä ei yksinkertaisesti ole mitään puolusteltavaa tai seliteltävää. 35% on onneton tulos maassa, jonka opettajankoulutusta viedään ulkomaille. On turha selittää, että opiskelijat ovat vaikeampia. Jos näin on, opettajien on oltava parempia.
Suomen Kuvalehdessä Sarkkinen toteaa, että on leimaavaa sanoa kotoutumisen epäonnistuneen. Olen samaa mieltä, jos puhutaan yksilöllisistä kotoutumistarinoista, ihmisistä ja heidän poluistaan. Jos puhutaan numeroista, kotoutuminen on epäonnistunut. Eikä numeroita kaikesta ole, sillä Heinäluoman mukaan valiokunta ei saanut tietoja kurssien osallistujamääristä tai vastaanottorahan leikkaamisesta. Tarinoita tarvitaan, sillä miten muuten todentaisin kuuden lapsen luku- ja kirjoitustaidottoman yksinhuoltajaäidin olevan lähempänä työllistymistä koulutuksen jälkeen kuin tarinalla? Rinnalle tarvitaan kuitenkin myös dataa ja numeroita.
Leima otsassa ei auta ketään toimijaa eteenpäin, kaikkein vähiten maahanmuuttajia. Jokaisen toimijan on silti pystyttävä katsomaan peiliin ja tarkastelemaan omaa toimintaansa kriittisesti ja kysyttävä, mitä minä voin tehdä paremmin. Sen jälkeen tärkein kysymys on, mitä voimme yhdessä tehdä asian korjaamiseksi.
Seuraa Gimaran YouTube-kanavalla keskustelua aiheesta. Annetaan puheenvuoro kotoutujille ja jo kotoutuneille.
Kun olin nuori opettajanplanttu, en opettanut kielioppia. Olin todella kapinallinen, mikään valmis opetusmateriaali ei kelvannut minulle (ei muuten kelpaa vieläkään, mutta yksittäisiä tehtäviä sentään voin toisinaan hyväksyä). En myöskään tiennyt kielitaitotasoista mitään, enkä siitä, mikä sana voi olla vaikea tai mikä sana yleensä on tärkeä. En oikein tiennyt aikuisen ihmisen elämästäkään vielä mitään, saati mitä aikuiset maahanmuuttajat joutuvat Suomessa oppimaan tai mikä sitten oikeastaan on tärkeää, kun muuttaa uuteen maahan. Väänsin todella ala-arvoisia oppimateriaaleja Wordin ja Clipartin voimin. Saatoin käyttää tuntitolkulla aikaa tehtävään, jonka opiskelijat tekivät viidessä minuutissa. Ensimmäiset opiskelijat oppivat minusta huolimatta.
Minut palkattiin Saloon maahanmuuttajien kotoutumiskoulutukseen aikana, jolloin järjestelmää oltiin muuttamassa siten, että aloitukset voisivat sujua joustavasti monta kertaa vuodessa. Nykyään tämä on arkipäivää, ryhmiä täydennetään sitä sen kummemmin opettajilta kysymättä, mutta on eri asia, miten opettaja pystyy ottamaan mukaan opiskelijat milloin vain. Osaako hän imperfektin? Onko opiskellut monikon partitiivin? Niinpä.
En ikinä tule unohtamaan, miten Pia Friberg opasti minut funktionaalisuuden maailmaan piirtämällä jalallaan lattiaan ympyröitä ja niiden päälle toisia ympyröitä kuvaamaan, miten temaattisella kielenopetuksella voidaan varmistaa asioiden kertautuvuus ja samalla se, että sisään voidaan ottaa milloin vaan, kun teema vaihtuu. En ymmärtänyt mitään. Mutta ne ympyrät ovat jalostuneet matkan varrella Gimaran metodiksi ja väitän, että nyt ymmärrän täysin. Nyt se on minulle ainut oikea tapa opettaa kieltä. Kyllä toisellakin tavalla voi oppia, koska kaikki opiskelijat oppivat opettajasta huolimatta. Kyse onkin vain siitä, miten vaikeaa kielen oppimisesta täytyy tehdä.
Matka oli pitkä ja tein (teen) paljon virheitä. Kun olimme saaneet Salossa hahmoteltua ensimmäiset kolmen tason (nyk. kolmen moduulin) Eurooppalaisen viitekehyksen teemoihin perustuvat opetussisällöt, alkoi porukka liikkua opettajalta opettajalle. Me emme vielä ole opiskelleet negatiivista perfektiä, ei hän vielä voi vaihtaa ryhmää. Tämä opiskelija on todella taitava, katsokaa tätä sijamuototehtävää. Korostan, että kyse ei ollut huonoista opettajista. Minulla oli loistavat kollegat. Kaikilta opin hyvässä ja pahassa, mutta enimmäkseen hyvässä. Eniten minulle silti ovat opettaneet omat opiskelijat.
Se saattoi olla aikaa, kun olimme kirjanneet ns. tuotekortteihin kunkin kurssin kielioppisisällöt. Minun korvantaukseni olivat jo kuivuneet ja olin löytänyt Leila Whiten. Opetin verbityyppejä valehtelematta 4 kuukautta kurssista. Eivät oppineet. Tai oppivat kyllä tunnistamaan, mutta taivuttamaan eivät. Sitten eräs opiskelijani, 17-vuotias kurdipoika, kirjoitti kauniin runon. Poika oli siirtynyt luku- ja kirjoitustaidon ryhmästä kotoutumiskoulutukseen. Runossa hän lensi taivaalla verbityypin ja partitiivin kanssa. Silloin tajusin, että ei näin.
Vaihdoin strategiaa ja aloin saada tuloksia. Tuntui, että opiskelijat oppivat jo minun takiani, ei vain minusta huolimatta. Sitten eräänä päivänä yksi opiskelija oli saanut kaveriltaan ”toisesta huoneesta” (eli toisen opettajan luokasta) tärkeän paperin ja vaati saada tietää, miksi meillä ei ole tällaista tärkeää partitiivipaperia. Istuin hänen kanssa alas ja pyysin kaivamaan kansion, johon hän oli kerännyt jakamaani materiaalia. Näytin hänelle. Katso, tässä sinä kerrot, mitä sinulla on kotona. Kerroit, että sinulla on pöytä ja neljä tuoliA. Tässä sinä kerrot, että sinulla ei ole autoA. Tässä sinä kerrot, että rakastat sinun äitiÄ. Kävimme läpi teemat ja jokaisesta teemasta osoitin kohdan, jossa keskityimme nimenomaan tuottamaan tarkasti partitiivin, mutta oikeassa tilanteessa. Samalla osoitin tärkeästä partitiivipaperista, mitä kohtaa olimme missäkin harjoitelleet. En koskaan antanut hänelle tärkeää partitiivipaperia, mutta aivan varmasti opetin sen ja monta kertaa, uudelleen ja uudelleen.
Se juuri on funktionaalisen kieliopin kauneus. Siunattu olkoon se opettaja, joka kertaopettamalla saa opiskelijat käyttämään virheettä partitiivia ja vielä tietämään, missä tilanteessa sitä tulisi käyttää. Ehkä pikemminkin tulisi sanoa siunattu olkoon se opiskelija, sillä sellaisia on harvassa.
Anita Hartikainen, myönsi suomen kielen papereista olevan hyötyä opettamisessa. Olen samaa mieltä, niistä on hyötyä, mutta niistä voi olla myös haittaa. Tutkinto ei opeta ketään, ihminen opettaa. Olen nähnyt loistavia suomen kielen opettajia, jotka jaksavat inspiroida, auttaa, kehittää, toistaa ja kannustaa. Olen myös nähnyt umpisurkeita pedagogisesti päteviä suomen kielen maistereita, joiden opetuksesta ei pirukaan ota tolkkua.
Väitetään, että Gimarassa ei opeteta kielioppia. Kyllä opetetaan. Minä opetan kielioppia aina, kun opetan suomea. Mutta en koskaan anna tärkeää partitiivipaperia, koska ne ryhmän kielitietoisimmat kyllä hokaavat, mistä on kyse ja muut oppivat puhumaan ilman tätä tietoakin.
XX laitto mulle viime viikolla itkuviestejä. Kun hän ei ymmärrä ktp. Loppujen lopuksi selvis, et hänelle oli vaikeeta valita mihin-muodon päätettä. Se siitä ktp:stä. Yritin vaan kysyä, et osaatko vastata kysymykseen ”mihin sä meet?”. No joo hän kyllä osaa. Mie oon opettanu XXlaisii kohta 2 moduulii eikä ne tiijä vieläkään mikä on ktp tai mitkä kolme päätettä illatiivilla on. Eikä haittaa menoa. – Opettaja kertoo chatissa entiseltä opiskelijaltaan tulleesta viestistä.
Muistan benchmarking-retken eräälle kotoutumiskoulutusten toteuttajalle reilut kymmenen vuotta sitten. Ryhmässä oli paljon luku- ja kirjoitustaidon ryhmästä tulleita. Seinälle oli nostettu verbityypit ja sijamuodot. Minkä viestin se antaa oppijalle? Tämä on tärkeää. On aivan uskomattoman tärkeää, että sinä tiedät tämän olevan verbityyppi 3. Ilman tätä sinä et koskaan voi oppia suomea ja saada Suomesta töitä.
Muistan myös tärkeän sijamuotopaperin, jossa kissa on ikkunalla, kissa hyppää ikkunalle ja kissa hyppää ikkunalta, sen jälkeen kissa onkin jo puussa. Opiskelijan reaktio paperiin oli: Mä en vittu halua tietää, missä kissa on. Mä haluan oppia puhumaan suomea.
Gimaran suosituin video on edelleen alkuaikoina tehty imperfektivideo. En ole varma, haluanko tietää syytä.
Interaction in Online Learning Situations References
Introduction
Gimara Oy is a Finnish company focusing on online-learning and specializing in languages. The company was founded by two Finnish women: Marja Ahola and Raisa Haikala. We both have a long and profound experience in teaching Finnish as a second language. We met each other when we were facing something that was thought to be impossible. Our task was to create online-learning courses for immigrants, organized by the Ministry of Labour. These were planned and started by Arffman, where we both worked as teachers. The courses began in Lapland, which is known as an area with long distances between towns and villages. For the majority of our students, online-learning was the only option to acquire Finnish. Marja had a long history of creating different kinds of online-learning systems and Raisa was very puritan with language learning. Both of us thought and still think that interaction is always at the heart of the language learning. This was something that we wanted to emphasize and we put effort into thinking how to create a system that first of all motivates all the students to turn on their computer at 8 am, and then pursue their studies for the seven hours that are prescribed by the government for these courses. Soon we discovered that when online pedagogics is planned the right way: interactive, target based and creating a face-to-face -experience online, it really seemed to be more efficient than traditional learning in the classroom.
Between the years that we held the courses in Lapland, we both grew tremendously as teachers. We worked day and night as when our working day ended, we worked on new approaches, new methods and new visions for Online-learning. It forced us to find an even more radical approach, as in the classroom when you see a person in front of you, you might be forgiven for your little flaws as a teacher. In online-learning you have to keep the students’ interest all the time, online can be a harsh environment and this requires extra softness and creativity from a teacher. Shutting down the computer or claiming internet problems is easier than physically walking out of the classroom. Luckily we were able to create an environment, where students’ absences were close to zero and the drop-out rate was actually zero at that time.
Every new teacher in the online environment needs to learn and make their own learning path, but as a company we want to point out and warn our employees about some of the biggest errors and make sure that our quality of teaching meets the highest standards. Thus we created a Gimara method for languages. Part of this method is transferable to other subjects as well. Some of the most important things to realize before starting: all the online equipment are just tools. There are better tools and worse tools, but they remain just tools. Tools don’t create learning. Students and teachers do.
Language and Language Aqcuisition
Gimara’s method is based on the idea that language is dialogical, essentially heteroglossic and it needs to be adapted by actual eventing that can be also called languaging. (Bakhtin, 1981, 1986). As Dufva et al. point out (2011: 110) language use is characterized by variation (by situation) and change (over time) at the society level, thus we consider language learners to be multilingual, which means that for learners, language is always a plurality of usages and perspectives. Language is not something that we, as native speakers or teachers own and what second or foreign language learners need to learn from us. Language is somewhere in between – it is a shared resource (Dufva 2013: 9-10; 2014: 21 and 23).
At Gimara, we think that language should always be adapted in situation and in interaction (sociocognitive approach). In practice this means that every learning situation with us, is targeted at mastering one or two functions of language that we adapt during one webinar or other task, such as writing, listening or reading exercise. For example, the target of one webinar could be that we learn to give positive feedback and complain as a customer in a restaurant. These same skills could also be practiced in another context: giving positive feedback and complaints about a course, and the context could be in written form as well. We always try to be loyal to real-life text genres and gently force the students to communicate with the language from the very beginning. Learning targets give students a guided path to take, so that they can achieve their long-term goals such as a certain level of language.
How the language is seen behind the method is essential and crucial as a starting point. All the materials need to support this method and the traditional categorizing of language (such as grammar, lexicon, semantics, phrase structure) are subordinates to a situation and context where the language is used. Targets are divided to long-term and short-term targets. Long-term targets would be for example I know how to give positive feedback and complain about things I am not happy with, whereas short-term-targets for this same function would be I can give positive feedback and complain in a restaurant / hotel / to my teacher / hospital / library etc. Lexicon and structure that are needed in these situations are learnt several times. When we learn in Finnish case governments such as tyytyväinen + mihin?, we learn only case governments relevant to the context, genre and situation. By this approach we keep repeating the lexicon and grammar in different situations, which gives the learners a deeper understanding of the usage of certain forms or words in the language. We don’t give the rules first (for example how to form a partitive), but we guide the learners to analyze the forms by themselves as well, when necessary. Especially among the Finnish as-a-second- language learners, this part of the analyzation is not always relevant. Many students have a very natural language learning method: repeating and interaction. Many students will never need deeper analysis, as their approach is very similar to that of small children learning languages. They change the language according to the person they are speaking with. It might even be that they don’t translate from their mother tongue. Analyzing the language is important for some of us but it shouldn’t be a burden to all.
The Gimara method has three important keystones:
Language learning is seen as a continuous, spiral-shaped process, which is based on situations, interaction and language as a shared resource.
Students need to see their progress and be in charge of their learning. Students get a concrete idea of their skills and the situations they can manage with their skills.
Interaction is at the heart of learning.
Language acquisition as a spiral
The traditional way to learn a language is to register yourself for a language course which is at a certain time and certain day of the week, and as well during a certain time period, like fall semester or spring semester. The traditional way for language course centers is to offer these courses only when one course is full, which makes it economically reasonable to have a class. We wanted to create something different. Firstly we wanted to give the possibility to those whose timetables vary weekly and who can’t join the classes on a regular basis but who still want to take their language to the next level. Secondly the method needs to allow some absences and the students need to feel their progress even if they skip some lessons. This requires us to take a totally new angle to language learning. Thirdly we have noticed that the students are usually not very independent in their studies. Very rarely can students acquire a language alone by watching videos and reading texts. Sadly, for many online-courses, this has been an assumption: as it is online, and it is not bounded to a time, it needs to be independent – in other words, lonely.
Because we think that language is not something that needs to be learned in a linear way: taking courses 1, 2 and 3 and then if you have a break in your studies, you take course 3 again – it is possible to succeed with a different method. When you start to prepare for your language test, you dig into your language books and trust the author to know what is the best for your learning. At the same time, we acknowledge that this is what teachers are for: they need to guide the students to the right path of learning. If we don’t have traditional courses, how we are able to recognize students’ needs and make their development visible to them? How can we follow what they have studied and what they haven’t?
The traditional approach to a course is that a certain course holds certain grammar and this is the easiest way to handle complex language: by dividing it to grammar-based functions. For example, during course number two students learn the past tense and so in the third course the teacher knows that they have learnt this and doesn’t need to teach it again. Every teacher knows that the teaching of the past tense is a totally different thing to students’ mastering the past tense. What if someone is able to use the past tense quite accurately, at least in the right situations? Should he take that second course again although most of the course’s learning materials would be too easy for him?
The most important task of the teacher is to recognize student’s zone of proximal development (from now on ZPD). The ZPD was defined by Russian psychologist, Leo Vygotsky and is commonly used in modern linguistics as well. A very clear example of this is given by Lantolf (2011: 305-306) of a child learning to walk or sit, he is able to do it with the help of an adult, but he would not be able to do it by himself yet. However, there is no point to make a new-born walk as this skill is not in his ZPD yet. A teacher needs to be sensitive to know what kind of skills can be adapted in each learning situation. In order to recognize the ZPD it is also necessary that teachers are familiar with the European Framework of Languages. In order to understand the skills that are adaptable in each level of the framework, teachers need to understand the rough guidelines and especially the differences between A2 and B1, B2 and C1. It is easier to move within one level, A1-A2 or B1-B2 and C1-C2 than between the levels A-B and B-C. However, this navigation between basic and intermediate or intermediate and advanced -levels is done by scaffolding the student in the right way and giving him positive encouragement and constructive feedback to help him to reach the next level. This scaffolding requires the teacher to guide the student to the next level with accurate questions, and thus raising the topic’s abstractness.
When students entered our language gym with their monthly card, we made them a communicative test to test their different areas of language. The tests are our own but they follow the structure of the Finnish National Certificate of Language Proficiency. This means that the students are tested in speaking, understanding spoken forms, writing and understanding written texts. After getting the results, we gave them a colour that indicated what class level they need to take. The levels were light green and dark green (basic level), light blue and dark blue (intermediate level) and light red and dark red (advanced level). We gave a colour but we also recommend them to take classes at the other level, especially within the same colour, but also for dark colours to try out the next level. The lessons at each level always have the same theme, which allows students to try different levels and find the limitations of their skills.
On each level we have written down different situations and language functions in that situation. These functions are available for students to check out before entering the class and also to review after the class. Examples of these functions are in the following tables.
Theme: Work
Basic level
Intermediate level
Advanced level
I can agree a meeting time.
I can agree, cancel and postpone a meeting time.
I can agree, cancel and postpone a meeting time.
I can tell where I work, what is my profession and what is my normal day like.
I can tell what I do for living and discuss and compare different professions and working places.
I can tell accurately and detailed way about my work, I can describe, discuss and compare different working places and express my opinion about working culture in a certain company or country.
Theme: Home and living
Basic level
Intermediate level
Advanced level
I can tell where I live and what kind of apartment I have.
I can describe my living area and compare different areas.
I can express my opinion about different living areas, their pros and cons and how they suit different groups of people.
I can ask for help and explain in very simple way what is a problem at my home.
I can ask for help and explain what is the problem at my home, when I noticed it / what happened and what it causes.
I can ask for help for problems at home, explain the problem in a detailed manner, I can tell when I noticed it / what happened and what it causes.
All these functions are based on the European Framework of Languages but full charts are business confidential information. In the functions, we have taken into consideration whether the language is learned in a second language environment (in Finnish language most of our customers live in Finland) or if the students learn the language as a foreign language. The targets of the language learning may vary depending if you live in the environment or if you travel there or if your target is to take a test such as IELTS in English or National Certificate of Language Proficiency in Finnish.
When targeting a test, we also have written down the targets of the studies as a check list. Following table gives the idea of these functions in National Certificate of Language Proficiency in three levels.
Basic level, Speaking
Intermediate level, Speaking
Advanced level, Speaking
I understand the target of the interview.
I understand the target of the language studio exam.
I understand the target of the language studio exam and the interview.
I understand the task type “telling” and I know that the questions are meant to help me and I don’t need to answer them systematically.
I understand the task type “telling” and I know that the questions are meant to help me and I don’t need to answer them systematically. I am able to plan and perform a full answer within a time given to me.
I understand the task type “telling” and I understand that I need to take my description and level of abstractness to advanced level. I am able to plan and perform a full answer within a time given to me.
All these functions are based on test techniques but full charts are business confidential information. (Due to restrictions given to evaluators and interviewers of National Certificate of Language Proficiency we have not given any courses and we have removed all the available materials online that give hints about the test techniques and the task types. This doesn’t change the fact that the majority of publicly funded integration courses teach test techniques as a part of integration courses nor the fact that anyone that has attended, has supervised the test or has basic knowledge about the test can do equivalent functions.)
Functions are precise enough so that we can give feedback and student can also self-reflect on whether he has the skill that each task / webinar is targeting. In the spiral, there are short-term targets in one level and long-term targets are at the threshold level. Each level is divided into themes which guide the learning. Themes are based on European Framework of Languages, for example Freetime is the main theme but under it we have theatre, movies, literature, dance, sports, friends, bars etc. Obviously the borders can’t always be very strict. For example, sports and theatre could be discussed in the theme Health and Well-Being as well, but from a different perspective and not as thoroughly. For example if I’m learning to express how I keep in shape, I can say that I play tennis because it is a good sport and after the practice I feel good. I don’t have to explain in this theme how much it costs, what kind of equipment I use for it etc., as I can learn that in the theme Freetime.
As the themes, in other words areas of language (or actually life) that should be covered, are the same, it gives student the possibility to deepen their skills with repetition. For teachers, it gives a freedom to move forward before the student can master all possible functions in that theme, which are not in his ZPD yet.
Target-based learning
It is not a new approach to use targets for learning. Most university courses have targets in the course descriptions, so do language courses, but usually they are long-term targets which describe a certain level of language you reach during the course. If learning is now seen as a spiral, how do we know what kind of skills students adapt during certain time period and if we remove that pressure of a certain time-line, how we can make students’ progress visible? The key to success in long-term targets even when skipping some classes, is that we communicate to students their short-term targets in each session. This means that the students will enter the class knowing that today they will learn to express their opinion about recycling and next week they will learn to express their opinion about healthy eating habits. When gathering enough of these short-term targets, it can be quite obvious that students master the long-term target I can express my opinion.
Our future vision is to have an automated portfolio for each student and thus give them a visible learning path and the automated process would help us to keep track of students’ progress and also it would allow continuous evaluation. Our future vision is also prove language usage in real life. If our social media gives advertisements based on what we just discussed, why not to have learning badges based on our real-life activities?
This learning method is immediately useful to students. It is already gently forcing them to first of all use the language, as well as giving them confidence to use these skills in the real world. Still, the majority of people have a certain kind of image of language learning and some come to our courses saying, for example: I want to learn grammar or I want to learn lexicon. Luckily, especially in Finnish, we have had several students who have been constantly disappointed by multiple other courses and they come to us saying: I want to learn to use the language. They might come and tell us that they can make a partitive form in Finnish but when we ask, where, how and why do you use it, they are not able to answer.
The biggest critique of this method has been that we don’t teach grammar, which is not true. The only solution to this is that the teachers make it visible. Sometimes even with a meta-language, which we try to avoid. Based on our view, language should never be learnt out of context. It is possible, but it is more demanding and less efficient. We need to make it visible for students that in order to report a problem at home, you most likely need to be able to tell what happened but at the same time you don’t need to be able to describe what you did last summer.
Interaction in Online Learning Situation
… One should regard the learning outcomes in terms of the processes of us (or, procedural knowledge), not in terms of language knowledge. Thus learning would mean doing things with language in novel ways and in novel contexts rather than simply adding items in the container of the mind as the monological stand would suggest. It can also be noted that by doing, we do not refer to the production of language only but also to the processes of perception, comprehension and understanding which are all-important parts of the learning process and which are active in character. At the same time, it can be argued that the view of learning as doing speaks against the monolingual stand. Putting the emphasis on the ability to cope with situated usages, it removes the focus from ‘languages’ in the monological sense and hereby also blurs the borderline between ‘mother tongue’ and other languages. (Dufva et al. 2011: 117)
If the basic idea of any language acquisition is that the language resources are shared, it should become rather clear that all the learning should be mediated in the most interactive way possible. In constructivism it is already acknowledged that a student is never a tabula rasa and that different students get different things during one learning session, as they build their own learning story based on things they’ve learnt before. Even in the constructive approach it is still thought that knowledge and skills are something given by the teacher, despite the fact that it is a step further from behaviorism. Considering language learning as sociocultural eventing was already a big step forward and the sociocognitive approach can, and hopefully will, change a lot. We feel that learning is somewhere in between, it is definitely not a language that I give or share and then students pick their pieces out of my sharing. It is something that all the students and teachers in the situation create together.
When we developed the online language-learning system for the integration course for people living in remote areas of Finland, we very quickly discovered that the online learning environment really forces us to give students a voice and to create something with them instead of creating something for them. In order to execute good quality teaching in an online learning environment, interaction becomes inevitable. An online learning environment gives its own character for language learning and we claim that when done with real-time interaction, outcomes are more effective than in face-to-face teaching. We don’t have figures or research about this yet, but hopefully someday we will. Still, online is just a tool. Interaction should be the basis of all learning, online or not.
In an online learning environment, the student communicates with the teacher and co-students in various ways. If the study tool is a webinar, we use our voice, picture and written text to communicate. If the study tool is Skype, we use written text, voice, video and pictures to communicate. The webinar is a very efficient tool, especially for those who learn by reading, as they get a double message – written and spoken. We write almost everything that we speak in the chat. The chat is also very convenient way to correct the students while they speak, as the teacher doesn’t need to interrupt the interaction between students to make a correction but he can write it in the chat and get back to it later or the students can pick up on the corrections while speaking. Every webinar is recorded which allows the students to repeat their learning situation. This also allows us to follow the teaching for quality purposes.
In an online-learning environment it is possible to create a situation that is exactly like a real environment such as in a store, restaurant, gym, school or a work place. As our students are adults, they have an urge to severeness and sometimes it is really hard in a regular classroom to forget their inhibitions and encourage them to play a bit. In a webinar, we have never faced this problem, as the students sit by their computers and they may seem to be very severe adults completing severe studies, although they are actually part of a drama happening in a restaurant. Role-play also allows them to speak directly instead of describing what I would say in a situation like this, which leads to more accurate genre. Playfulness leaves room for language variation as well.
Language variation can be seen in the situation learnt. For example, ways to really order something in a coffee shop are multiple. Still in most situations, the book dialogues forget the variation and use simple ways to order or more importantly: simple structures for the teacher to explain in a certain level. Again, the author of that book gets quite big authority over learning, giving examples of good and right ways to order something and maybe even giving pre-assumptions such as certain form like conditional -isi- is the only polite form in Finnish, which is not true. And what if we would really need to be impolite? Which book teaches you that?
A second, and larger problem of book dialogues is that the concept of a written dialogue, especially if the student needs to produce his own written dialogue of that situation after learning the example. The majority of people don’t need a written dialogue anywhere in their life. The only written dialogues are written in the chats on social media and these are certainly important. But most likely those dialogues’ function will not be how to order a coffee.
As a result: shouldn’t there be any dialogues in teaching? Shouldn’t there be any written texts of a dialogue if it helps the students to adapt the language? Of course they should be, but the dialogue should not be the main point in the learning situation. Using one’s own language should be. Building up the student’s confidence that he can interact in a real life situation in a coffee shop should be. This can be done very efficiently in the online learning environment.
Many online language courses advertise themselves to be easy and quick way to learn a language. They advertise that you become fluent in three months. This is also something that polyglots advertise, but often this fluency is artificial, it is built on confidence and courage to speak out, which obviously is important as well. What makes us different from these is that we build students’ skills around themes and targets which cover the learner’s entire life. We guide them from one level to another, thus creating a true fluency of language. We don’t try to advertise ourselves as a super-easy and quick way to learn a language but we promise to make the hard work fun and thus worthwhile.
References:
Dufva, Hannele & Aro, Mari & Suni, Minna & Salo, Olli-Pekka 2011: Onko kieltä olemassa? Teoreettinen kielitiede, soveltava kielitiede ja kielenoppimisen tutkimus. – Esa Lehtinen., Sirkku Aaltonen, Merja Koskela, Elina Nevasaari & Mariann Skog-Södersved (toim.), AFinLa-e, Soveltavan kielitieteen tutkimuksia 2013 (n:o 5) s. 57-73. AFinLA: Jyväskylä. http://ojs.tsv.fi/index.php/afinla/article/view/8739 20.11.2012
Dufva, Hannele, Suni, Minna, Aro, Mari & Salo, Olli-Pekka 2011: Languages as objects of learning: language learning as a case of multilingualism. Apples. Journal of Applied Language Studies 5, 1, s. 109–124. https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/27270
Lantolf James P. 2011: Integrating sociocultural theory and cognitive linguistics in the second language classroom. – Eli Hinkel (toim.) Handbook of research in second language teaching and learning, Volume II. s. 303-318. New York: Routledge.
