Maahanmuuttajat eivät opi suomea

12 helmi 2019

Tämä oli Suomen Kuvalehden (SK 1.2.2019, s.28-31) artikkelin Ryhtiä kotoutukseen otsikon yläpuolella oleva sensaatiomainen lause, ja se on varmasti totta. Yksi artikkelin viitteistä on toimikunnan lausunto jossa julistetaan, että vain 35 % maahanmuuttajista saavuttaa kotoutumiskurssien tavoitetason. Tavoitetaso on B1.1. Euroopan kieliviitekehyksen  mukaan, joka vastaa Kansallisen kielitutkinnon tasoa 3 (YKI). YKI-tutkinnossa saat neljä arviointia kielitaitosi eri osa-alueista ja kaksi näistä voi olla alle tavoitetason mikäli osallistuja haluaa hakea Suomen kansalaisuutta. Suomen Kuvalehdessä Hanna Sarkkinen (Vas) ja Eero Heinäluoma (sd) kertovat ajatuksiaan siitä, mitä mahdollisia tulevia tekoja.

Suomen Kuvalehti kysyy, pitäisikö riittävä suomen tai ruotsin kielen taito olla edellytys kansalaisuuden hakemiselle. Heinäluoma pitää sitä keskustelun arvoisena siinä missä Sarkkinen on sitä vastaan. Voisin röyhkeästi kyseenalaistaa koko käsitteen riittävä kielitaito, mutta sen sijaan tyydyn toteamaan, että tämä pätee jo nyt. YKI 3:lla pärjää arkipäivän tilanteissa ja osaa esimerkiksi ilmaista mielipiteensä yksinkertaisella tavalla. Minun suullinen kiinan kielen taitoni on sillä tasolla. Voisinko sanoa, että hallitsen kiinan kielen? Ei missään nimessä. Hallitsen kuitenkin jokapäiväisiä tilanteita ja voin ilmaista mielipiteeni yksinkertaisella tavalla. Se on alku. Pitäisikö kansalaisuuteen vaadittavan kielitaidon sitten olla tiukempi? Ei. Olen antanut kotoutumiskurssien lisäksi yksityistunteja kymmenille työperäisille maahanmuuttajille, jotka ovat asuneet pitkään Suomessa siinä vaiheessa, kun he päättävät opetella suomea, jotta voivat hakea kansalaisuutta. Heille YKI 3 riittää haasteeksi kokopäivätyössä. Myös perus- tai lukutaidottomille voi todella ponnistaa saadakseen lukunopeutensa kokeessa vaaditulle tasolle. Tavoite ei silti ole mitenkään mahdoton kenellekään.

Artikkelissa vilautetaan myös erilaisia keppejä, kuten kielitaito pysyvän oleskeluluvan edellytyksenä tai etuuksien leikkaaminen, jos et osallistu kursseille. Porkkanoita ei kuitenkaan ole. Pahimmassa skenaariossa tavoitetason saavuttavat voivat hyvästellä kotoutumiskurssit, vaikka omat kyvyt ja taidot vaatisivat huomattavan paljon YKI 3:sta parempaa kielitaitoa. Tästä johtuen monet kotoutumiskurssien opettajat saattavat jättää kielitaidon arvioinnin alhaisemmaksi kuin se todellisuudessa on, jotta asiakkaan mahdollisuus jatkaa suomen kielen opintoja varmistetaan. Kotoutumiskurssien käytäntöjen alueellinen muutos on julma tosiasia. Toisilla alueilla kotoutumiskurssille osallistumisesta voi vain haaveilla 3-vuotisen kotoutumisajan jälkeen, toisilla alueilla osallistujat pystytään lähettämään, vaikka on asunut Suomessa kymmenen vuotta tai käynyt kurssin tai pari aiemmin. Työttömille tarkoitetulle kurssille voivat osallistua myös työssäkäyvät, jos he vain osaavat kysyä siitä tai joku osaa opastaa heidät ilmoittautumaan.

Haasteita on useita, ja yksi suurimmista on tarjouspyynnöt, jotka käytännössä estävät palveluntarjoajien välisen yhteistyön. Tarjouspyynnöt herättävät tiukkoja keskusteluja erityisesti suomi toisena kielenä -opettajien kesken. Kotoutumiskurssien palveluntarjoajat riitelevät keskenään ja hyvät käytännöt jäävät paperikasaksi tai internet-sivuiksi, joita kukaan ei viitsi lukea. Opettajakriteerit ovat nousseet niin korkealle, etten ole enää pätevä, vaikka olen kaksinkertainen taiteen maisteri, erikoistunut suomi toisena ja vieraana kielenä -opetukseen, minulla on yli kymmenen vuoden opetuskokemus ja olen myös osaamisperusteisten pätevyyksien asiantuntija, puhumattakaan erillisistä kursseista ja hankkeista, joihin olen osallistunut. En voi olla miettimättä, onko tämä se kohta, jossa olemme menettäneet sen täysin? Tutkinto ei opeta ketään, se vaatii ihmisen. Onko meillä tarpeeksi sydämen viisautta opettaa niin, että kaikki oppivat?.

Mielestäni ei ole hyvä ajatus muuttaa kotoutumiskurssien hallintoa kunnille eikä siirtää kotoutumiskursseja opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen. Suomalaisen opetuksen pitäisi olla maailman huippua, eivätkä kotoutumiskurssien heikot tulokset johdu huonosta isännästä. Kyseessä ovat aikuiset, useimmiten parhaassa työiässä olevat. Selvä enemmistö maahanmuuttajista, joita olen urani aikana tavannut, ovat olleet erittäin motivoituneita ja aktiivisia. Heidän on saatava töitä ja nopeasti, kieli on opittava käyttämällä ja elämällä, ei istumalla kurssilla. Ei aikuisen elämää voi laittaa jäihin kielen oppimisen takia. Kotoutumiskurssin tavoitteena ei pitäisi olla kieli, eikä se opetussuunnitelman mukaan olekaan. Tavoite on olla työelämässä ja jos se ei ole vielä realistista, niin ainakin pitäisi olla kymmenen askelta lähempänä työelämää ja itsenäistä elämää Suomessa.

Jokin aika sitten juttelin erään romanialaisen miehen kanssa. Hän oli asunut Saksassa ja menettänyt työnsä. Hän kehui saksalaista järjestelmää. Työttömyyskassa hänelle sanottiin: Olet nuori. Me tarvitsemme sinua. Mene kurssille ja opettele saksaa. Hän opiskeli vuoden ajan ja hänelle maksettiin tietty määrä etuuksia ja lisäksi vuokraa. Nyt hän ajaa Uberia Englannissa. Kotoutumista voidaan varmasti pitää onnistuneena, sillä hän haaveilee palaavansa Saksaan ja on hyvin pettynyt Englannin järjestelmään. Kysyin, kuinka hyvin hän puhuu saksaa. Hän sanoi pärjäävänsä, mutta kurssi oli hieman tylsä, liikaa kielioppia ja liian vähän aktiivista kielenkäyttöä.

Nyt pääsemme pisteeseen, jossa sinulla ei ole oikeutta neuvoa minua. Jos sinulla ei ole suomen kielen maisterin tutkintoa, älä kerro minulle, miten minun pitäisi opettaa. Mielipidefoorumeilla ihmiset sanovat opetuksen olevan liian kielioppipainotteista, ja suomenopettajien kesken huudellaan ihmisille, että tulkaa katsomaan, opetus on toiminnallista. Kuka tahansa ei voi opettaa suomea, mutta kaikkien pitäisi oppia sitä. Meillä ei yksinkertaisesti ole mitään tekosyitä. 35% on surkea tulos maassa, jonka opettajankoulutusta viedään ulkomaille. On turha selitellä opiskelijoiden olevan vaikeampia. Jos näin on, opettajien pitää olla parempia.

Suomen Kuvalehden Sarkkinen sanoo, että on leimaavaa sanoa kotouttamisen epäonnistuneen. Olen samaa mieltä, jos puhutaan yksittäisistä kotoutumistarinoista, ihmisistä ja heidän poluistaan. Jos puhutaan numeroista, kotouttaminen on epäonnistunut. Ja numeroita ei ole joiltakin osin olemassa, sillä Heinäluoman mukaan valiokunta ei saanut kurssilaisten määriä tai tietoa etuuksien leikkaamisesta. Tarinoita tarvitaan, sillä miten muuten voisin todistaa lukutaidottoman kuuden lapsen yksinhuoltajaäidin olevan lähempänä avoimia työmarkkinoita ja työllistymistä kuin tarinalla. Tietoa ja numeroita tarvitaan edelleen rinnalle.

Leimaaminen ei auta kotouttamisen etenemistä missään vaiheessa, ei ainakaan maahanmuuttajien kohdalla. Jokaisen kotouttamistyötä tekevän tahon pitäisi silti pystyä katsomaan peiliin ja tarkastelemaan omaa toimintaansa kriittisesti ja kysymään, mitä voin tehdä paremmin. Sen jälkeen tärkein kysymys on, mitä voimme yhdessä tehdä asian korjaamiseksi?.

Seuraa Gimaran YouTube-kanavaa keskustelua aiheesta. Annetaan mikrofoni niille, jotka ovat juuri nyt integroitumassa tai ovat jo käyneet läpi oman integraationsa.

Raisa Haikala